Neljänkympin kriisi – kö?

Täytän tällä viikolla 40 vuotta. Mitä tunteita se minussa herättää? Enimmäkseen ei mitään, koska olen hyvä unohtamaan asian (ainakin tiedän vahvuuteni). Arki on enimmäkseen näin työttämänäkin sen verran hektistä, ettei asiaa ehdi miettimään, mutta kyllä se siellä kuitenkin kummittelee. En ole koskaan ollut omien syntymäpäivieni juhlija, sitten ala-asteen. Hassua, koska muuten olen sitä mieltä, että juhlia voisi olla enemmänkin vuodessa. Mutta juhlien järjestäminen sillä syyllä, että itse täyttää vuosia, se ei vaan tunnu hyvältä. Kolmekymppisiä juhlin menemällä kaksiviikkoisen esikoiseni kanssa pankkiin. Niin siis silloin ammoisina aikoina, kun asioita hoidettiin vielä pankissa. Muutenkin olin tuolloin onnellisessa vauvapilvessä, eikä omat kolmekymppiset voineet vähempää kiinnostaa.

Kuva: http://www.balloons.co.uk

Joskus kyllä mietin, että pitääkö sitä olla näin ankea? Eikö sitä nyt joskus voisi itseäänkin juhlistaa? Ei siinä ole mitään pahaa ja riemumielin olen juhlimassa muiden synttäreitä. Kai se on vaan joku osin opittu ja osin luonnejuttu. On äärimmäisen vaivaannuttavaa olla juhlien keskipisteenä. Sen verran ajattelin antaa periksi, että 50-vuotissynttäreiksi järjestän kunnon bileet, ehkä. Tässä on vielä hyvät kymmenen vuotta aikaa suunnitella.

Kun mietin elettyä elämää olen ihan tyytyväinen. Mitään en kadu ja tuntuu, että vaikeimmillakin kokemuksilla on ollut jokin tarkoitus. Olen ainakin elänyt, itselleni ja muille. Paljon olen saanut. En voi olla kuin onnellinen ja kiitollinen eletystä elämästä ja jos hyvin käy niin vuosia on vielä runsaasti edessä. Tiedostan myös, että ne raskaimmat ajat ovat vasta edessäpäin, mutta turha sitä on miettiä.

Tulevat rypytkään ei haittaa. Paitsi että muutama viikko sitten bongasin ylähuuleni päältä sellaisen mutristelurypyn!!! :O Ymmärtäisin jos tupakoitsisin tai käyttäysin usein juodessani pilliä, mutta kun ei. Ilmeisesti sitten mutristelen suutani muuten vaan. Kamalaa!

Sisäisesti tunnen olevani jossain 25-35 välillä. Alan olla se tyyppi, joka lastensa ikää pohtiessaan järkyttyy. ”Hetkinen, jos sä täytät jo 10 niin minkäs ikäinen mä sitten olen?”

Uusi vuosi

Vuosi vaihtui rauhallisesti esikoisen kanssa juhlien. Meidän herkkuihin kuului ihan perussipsit, karkit, suolatikut, pommac ja mulle pieni skumppa. Kateltiin Netflixistä leffaa ja sitten tuijoteltiin ikkunoista raketteja. Niitä näkyikin hyvin, eikä kumpikaan halunnut lähteä erityisemmin ulos tuuleen ja lumituiskuun, joten tyydyttiin ihailemaan vuoden vaihtumista sisältä lämpimästä käsin. Kuopuskin on mulla, mutta koska esikoinen halusi aivan välttämättä viettää uutta vuotta mun kanssa valvoen niin isovanhemmat suostuivat ottamaan kuopuksen mielihyvin yökylään, niin saatiin esikoisen kanssa rauhassa kattoa leffaa ja mäkin jaksoin just ja just valvoa. Kuopus tulee parin tunnin päästä ja olen ehtinyt siivota ja imuroida, vaihtaa lakanoita, heivasin kuusen kuitenkin parvekkeelle ja hiukan vähensin koristeita. Loput voivat olla sitten sinne loppiaiseen.

Tarkoitus olisi vielä hieman tehdä jonkinlaista suunnitelmaa ja unelmakarttaa tälle vuodelle. Ihan vaikka kirjata unelmia ja tavoitteita ylös. Suurimmat tavoitteet liittyvät eniten itseeni, mutta itseni kautta hyvin paljon muihin. Päätaivoite on saada itselleni mahdollisimman hyvä mieli ja keho, jotta jaksaisin olla riittävän hyvä äiti ja ystävä ja työntekijä ja opiskelija ja lapsi ja vanhempi ja mitä näitä nyt on. Ehkä vielä joskus myös hyvä kumppani jollekin, mahdollisesti.

Vuoden ensimmäinen päivä on ollut ainakin tähän mennessä tehokas ja terveellinen. Kunnon siivous ja kupissa vihreää teetä ja kipossa maustamatonta jogurttia, johon sekoitin ashwagandhajauhetta. Sekä vihreän teen, että ashwagandhan pitäisi vaikuttaa sekä rauhoittavasti, että piristävästi. Olen tottunut kahvinkittaaja, mutta etenkin nyt kun hermot ovat olleet poikkeuksellisen kireällä huomaan, että kofeiini vaan hermostuttaa enemmän. Aamukahvista en halua vielä luopua, mutta muuten en oikeastaan kahvia kaipaa ja maustamattoman vihreän teen mausta olen oppinut jopa ihan pitämään. Se on tällaiselle ”hermoheikolle” parempi vaihtoehto.

En ihan purematta niele kaikkia ns. luontaistuotteita ja niiden hyötyvaikutuksia, mutta en ilman omakohtaista kokemusta heti teilaakaan kaikkea, etenkin jos tuotetta on käytetty vuosituhansia tiettyihin vaivoihin, koska tuskin niitä olisi niin pitkään käytetty jos niistä ei olisi ollut mitään hyötyä. Toki täytyy varmistaa, että niistä ei ole varsinaisesti haittaakaan ja käyttää niitä ohjeiden mukaan. Itse uskon näissä eniten ihan maalaisjärkeen ja omaan kokemukseen. Se, että jostain ei välttämättä löydy hyllykaupalla varteenotettavia tutkimuksia, johtuu ihan siitä, että ei ole halukkaita, mm. lääkefirmoja rahoittamaan niitä tutkimuksia. Ei niitä tutkimuksia tehdä ilman rahoitusta ja rahoitusten antajat luonnollisesti toivovat hyötyvän tutkimuksesta.

No mutta nyt eksyin taas iloisesti sivuraiteille. Nyt niiden unelmien ja tavoitteiden kirjoitteluun ja sitten loppuilta kuluukin taas mukavasti kuopuksen kanssa juna- ja autoleikkien merkeissä. Luultavasti tosin vaan junaleikkien, koska junat nyt ovat vaan niin IN. 🙂