Jotain tarttis tehdä – aloittamisen vaikeus, tekemisen ja armollisuuden tasapaino

Tiedätkö sen tunteen, kun pitäisi? Pitäisi ruveta urheilemaan, pitäisi syödä terveellisemmin, pitäisi vähentää sokeria, pitäisi vähentää somettamista, pitäisi ulkoilla, pitäisi aloittaa luova harrastus, pitäisi lukea enemmän tietokirjoja, pitäisi olla enemmän läsnä lasten kanssa, myös muiden kanssa – älä unohda akvaariokaloja. Pitäisi raivata vaatekaapit, pitäisi pitäisi ja pitäisi. Pitäisi hitto vie edes imuroida!

Sitten pitäisi olla armollinen itselleen. Nooh, en sitten imuroinut. Ei se mitään, ehtii sitä imuroida toistekin. Kuuntelen itseäni ja koen, että juuri nyt mun ei pidä imuroida tai ei tarvitse, koska olen armollinen itselleni, koska olen arvokas vaikka en imuroi. No asiat eivät kuitenkaan hoidu itsestään, kuuntelemalla sisintään ja olemalla armollinen. Tämä on ehkä itselleni suuri kompastuskivi. Kysymys kuuluukin: Miten saada asioita aikaiseksi ruoskimatta itseään (ainakaan liikaa)? Miten olla armollinen itselleen ja samalla kokea, että saa asioita eteenpäin? Missä menee asioiden lykkäämisen ja välttelyn ja armollisuuden raja?

Olen ollut varmaan aina jotakuinkin allerginen sanalle ”pitäisi”. Se johtuu siitä, että lapsuudenkodissani kuulin tuota sanaa paljon. ”Pitäisi sitä ja tätä…” Sanoin usein, että tee äläkä hoe vaan, että pitäisi. Olenkin yleensä noudattanut sitä linjaa, että joko teen tai en tee, mutta en hoe, että pitäisi. En myöskään mieti jälkikäteen, että olisi pitänyt, koska se ei hyödytä mitään.

Nyt, 40-vuotispäivieni kolkuttaessa aivan nurkan takana, huomaan olevani jonkinlaisella vedenjakajalla; suistunko lapsuudessa opittuun ”pitäisi”-malliin vai teenkö asioille oikeasti jotakin? Tähän asti tuntuu, että monet asiat ovat tapahtuneet vähän kuin itsestään. Esimerkkinä vaikka liikunta. Ei mun ole tarvinnut tehdä tietoisesti työtä sen eteen, että alkaisin liikkua, senkun olen ampaissut koiran kanssa metsäpoluille ja lenkit ovat ihan itsestään venyneet usein aiottua pitemmäksi. Nyt mulla ei ole enää tuota ihanaa syytä ampaista lenkille – koiraa, eikä tämän hetkiseen elämäntilanteeseen ole sellaista mahdollista vielä hankkia niin täytyy keksiä muita syitä liikkua. Syy, mikä ravistelee itseäni eniten tällä hetkellä on ikä ja sen tuomat vaivat. Sitä ei pysy enää yhtä hyvässä kondiksessa lähes ilman mitään. Alkaa ilmaantua kaikenlaista ikävää haittaa jos ei liiku tässä iässä. Toki liikunta on ihan missä iässä vaan suotavaa terveyden kannalta, mutta tässä iässä sitä alkaa konkreettisesti huomata miten liikkumattomuus vaikuttaa terveyteen ja jaksamiseen. Jos en tee tällä asialle jotain nyt, se ei ainakaan tule yhtään helpommaksi tulevaisuudessa, kun ikä verottaa vielä enemmän. En halua maata kuolinvuoteella 60-vuotiaana huonojen elämäntapojen vuoksi ja todeta, että olisi pitänyt… Toki voin maata kuolinvuoteella jo 50-vuotiaana, elämäni kunnossa, jostain muusta syystä, mutta se ei ole itsestäni kiinni. Asiat joihin voin vaikuttaa niin niihin haluan vaikuttaa.

En ole keksinyt mitään yhtä motivoivaa ja tehokasta liikuntamuotoa itselleni kuin koiran kanssa lenkkeilyn. Onhan niitä kivoja liikuntamuotoja vaikka ja kuin, mutta niissä ongelmakseni on muodostunut se, että sinne liikuntatunnille pitää myös ilmaantua, kerta toisensa jälkeen. Olen huippuhyvä keksimään tekosyitä, vaikka olisi miten kivasta asiasta kyse. Se lähtemisen vaikeus.

Olen siis hiljaittain ujuttanut arkeeni liikuntamuodon, jota pystyy tehdä taaperon kanssa, joka on hauskaa ja sitä voi tehdä vaikka pyykkejä ripustaessa, nimittäin TANSSIN! Olen aina tykännyt tanssia, mutta mihinkään tanssitunnille mua ei saa, juuri sen takia, että ei riitä, että jaksat tanssia vaan sun pitää jaksaa myös mennä tunnille. Siksipä meillä on soinut viime aikoina paljon mm. tämä:

Tämä musiikki iskee niin 2-vuotiaaseen, 10-vuotiaaseen (vaikka onkin vähän noloo) ja itseeni jopa siinä määrin, että olen ihan yksin ollessanikin kuunnellut Kikattavaa Kakkiaista, kun pitäisi tehdä jotain pakollista kotihommaa eikä yhtään huvittaisi. Onneksi tässä iässä uskaltaa olla jo aivan vapaasti nolo. 😀

On myös muita asioita, joihin tuo tuleva merkkipäivä on pistänyt jonkinlaista ajatuksesta tekoihin- liikettä. Toki armollisesti itseään kuunnellen, mutta ei enää käyttäen sitä tekosyynä olla tekemättä mitään. Näistä asioista tulen kirjoittamaan tulevissa postauksissa, mutta nyt pureskelen tätä, hitaasti, itseäni kuunnellen.



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.