Nostan hattua teille parisuhteessa eläville äideille!

”Kun ei jaksa enää olla äiti? En jaksa enää lapsiani…” Kun kirjoittaa nuo sanat googleen, löytyy monta keskustelunavausta, missä väsynyt ja uupunut äiti kirjoittaa olevansa lopen uupunut, eikä tiedä enää mitä tehdä. Usein nämä ovat vielä parisuhteessa olevia naisia, perheessä on siis toinen aikuinen, mutta silti äitiys, vanhemmuus, perheellisyys koetaan liian kuormittavaksi. Ymmärrän niin hyvin noita naisia. Tuntuu, ettei elämässä ole muuta, kuin lastenhoito, lasten kiukuttelujen ja riitojen kestäminen ja setviminen, lasten sairauksien hoito, kotityöt, ruoka, wilmojen/helmien/päikkyjen hoitaminen, lapsille sopivien vaatteiden hankinta ja vanhoista eroon pääseminen, neuvolat, hammashoitolat, luistimet, uimakamat, harrastuskamat…

Monilla miehillä tuntuu olevan edelleen se käsitys, että jos mies on töissä, niin hänen ei tarvitse muuhun osallistua. Mitä nyt joskus lukee lapselle iltasadun tai käy potkimassa palloa poikansa kanssa niin sitten on jo ihan huippufaija. Äiti kun tekee tuon kaiken edellä olevan, käy kenties vielä lisäksi töissä ja käy puistoissa ja potkimassa palloa niin se on vaan voi voi… Olisit miettinyt ennen kuin levitit jalkasi. Oma valinta, joten mitäs valitat?

Mä en jaksa moista. Siis jaksan kyllä (joskus tosin juuri ja juuri) hoitaa lapset, kodin ja niihin liittyvät asiat. Sitä en jaksa, että miehen mielestä on jotenkin tasapuolista, että kun hän käy töissä ja vaihtaa kaksi kertaa vuodessa auton renkaat niin sen kotona olevan kaiken edellä mainitun siipan pitäisi hymyssä suin, omasta ulkonäöstään toki huolehtien jaksaa vielä hieroa miehen hartioita iltaisin, valittamatta yhtään. Jos sattuu valittamaan niin on huono ihminen, joka kaataa paskaa toisen niskaan. Omien tunteiden jakaminen on valittamista. Asioista pitää puhua, mutta jos puhuu, valittaa. Jos vituttaa, pitää niellä kaikki, käydä lenkillä tai vetäytyä womancaveen tai lähteä viettämään naisten mökkiviikonloppua. Ei kun…

Varmasti on perheitä ja parisuhteita missä hommat rullaavat enimmäkseen. Ja kaiken ei aina tarvitse mennä fiftyfifty, mutta jokin kumpiakin tyydyttävä linja olisi hyvä löytää. Mä en ole sitä parisuhteissani löytänyt ja koska parisuhde ei ole mulle mikään elämäntarkoitus vaan kiva lisä, mutta ei pakollinen, niin olen tähän yh-tilanteeseen ihan tyytyväinen. Mulle ei ehkä ole olemassa sellaista toista puolikasta, jonka kanssa selviydytään vaikeuksista voittoon ja se on ihan ok. Joskus parikymppisenä kirjoitin päiväkirjaani, että haluan ehdottomasti lapsen tai kaksi. Parisuhdekin olisi kiva, mutta ei pakollinen. Ja ne sain. Sain kaksi ihanaa poikaa. Sain mitä halusin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.