Tule joulu kultainen

Olen kateellisena lueskellut muiden jouluvalmisteluista; askareet näyttävät olevan hyvällä tolalla ja kodit näyttävät niin siisteiltä ja kauniilta. Meillä näyttää tältä:

Onhan tuossa toki nuo valotontut siististi pöydällä ja jouluinen tyyny ja huopa aselteltu kauniisti, että jotain yritystä kuitenkin. 😀 Tekokuusikin on jo pystytetty, oikeasta voin vaan haaveilla tuon kuvassa näkyvän täystuhon vuoksi, mutta ehkä jo ensi vuonna, ehkä. Lisäksi ensi viikonlopuksi on ihan julmetusti hommaa: siivous, lahjavalmisteluja paketointeineen, leipomista, kokkaamista… Ja tänä(kin) vuonna piti aloittaa hyvissä ajoin.

Mietin, että miten en muista tällaista sekamelkska-aikaa oikein ollenkaan esikoisen taaperoajoilta, mutta silloin tilanne oli sikäli eri, että esikoisella oli tilava oma huone. Aika nopsaan tuli opetettua, että kaikki mikä leviää sieltä olohuoneen puolelle, viedään illalla omaan huoneeseen. Ja lego- ja junarataviritelmät rakennettiin omassa huoneessa. Nyt taas on toisin. Jaan kuopuksen kanssa makuuhuoneen. Suunnitelmissa olisi, että kuopus saisi joskus esikoisen huoneen, esikoinen mun ja kuopuksen huoneen ja itseni parkkeeraisin olohuoneeseen viettämään yöni. Mutta katsotaan nyt vielä, onko se miten järkevä veto. Ehkä olisi kuitenkin tärkeää, että olisi joku oma nurkkaus, mihin vetäytyä tarpeen tullen.

Mitä masennukseen tulee, tuntuu että lääkkeet selkeästi auttavat. Ei ole mitään ikäviä sivuoireita ja jaksan taas tätä ajoittain melko raskasta arkea ihan hyvin. Kuopuksen kanssa yöt ovat olleet hankalampia vaihteeksi. Kuopus heräilee useamman kerran yössä ja pyytää vettä tai peittoa pitää laittaa päälle tai höpisee muuten vaan puoliunessa jotain. Vissiin joku vaihe taas, koska muuten yöt ovat olleet sairasteluaikoja lukuun ottamatta hyviä. Myös aamut ovat alkaneet turhan aikaisin. Tänään alkoi höpinä hiukan vaille kuusi ja sanoin, että nukutaan niin sain maata vielä puolisen tuntia, sitten ei enää mikään auttanut. Ei tosin ihme, koska yövaippa oli falskannut (eikä sekään ihme, koska kittasi sitä vettä yöllä). Silti, vaikka yöt ovat vajaita ja risoja, uhmaraivareita saadaan, paikat ovat mullin mallin, esikoinen on ajoittain rasittava ja ulkokamppeiden pukeminen on lähes helvettiä, niin silti tuntuu, että jaksan ihan hyvin. Ensin sain voimani takaisin ja sitten hiljalleen olen alkanut tuntea myös onnen ja ilon tunteita. Osaan myös nauttia lapsista, koska se on totta, että nopeasti ne kasvaa. Kohta ne viipottavat jossain ja mä ihmettelen missä mun pienet pallerot ovat? Mun omat rasittavat ja maailman rakkaimmat pojat. Eiköhän se joulu tule tänäkin vuonna. ❤


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.