Uudet lääkkeet ja Gilmore girlsejä

Takana on hieman erilainen viikonloppu, monellakin tapaa. Ensinnäkin on ollut lapsivapaata, mikä ei sinänsä kovin ihmeellistä ole, mulla kun on suht usein lapsivapaita viikonloppuja, yleensä vähintään kerran kuussa. Kuopukseni on vuoroviikkolapsi, joten hän on luonani vain joka toinen viikonloppu, esikoiseni taas on minulla koko ajan, mutta käy kerran kuussa tätinsä eli siskoni ja hänen miehensä luona viikonlopun ajan ja myös vanhempani asuvat nykyään lähellä, että hän voi mennä halutessaan myös isovanhemmille yökylään. Olen kyllä mielettömän kiitollinen näistä upeista turvaverkoista, joita ilman en selviytyisi.

Toiseksi, aloitin perjantaina mielialalääkityksen! Mulla on noista lääkkeistä kokemusta elämässäni kahdelta eri jaksolta; ensimmäinen oli kun sairastuin esikoisen syntymän jälkeen synnytysmasennukseen. Tuolloin hormonit heitteli ja unettomuus alkoi vaivata niin pahasti, että esikoisen ollessa n. 6kk, romahdin täysin. Tuolloin aloitettiin lääkitys ja elämä alkoi hitaasti, mutta varmasti taas sujumaan ja vointi kohenemaan. Tosin tuolloin päätimme myös muuttaa, koska sinkkuopiskelijalle mahtavan kämpän sijainti Helsingin keskustassa ei enää tuntunut hyvältä pienen vauvan kanssa. Liikenteen meteli alkoi tuolloin käydä pahasti hermoilleni. Muutolla varmasti oli myös osuutta toipumiseeni, mutta ilman lääkitystä tuskin olisin siinä vaiheessa jaksanut vielä muuttaa. Toisen kerran sain masennuslääkityksen kuopuksen syntymän jälkeen, jälleen synnytysmasennus. Heh, enää ei lapsia ole mulle tulossa. Noh, nuo lääkkeet lopetin noin vuosi sitten, koska tunsin voivani jo ihan hyvin ja en pitänyt lääkkeiden tuomista sivuvaikutuksista, kuten järjettömästä ruokahalusta, jota oli vaikea hillitä, hikoilusta ja jokseenkin epämiellyttävästä vapinaolosta. Tämä toinenkin synnytysmasennus johti suuriin elämänmuutoksiin, tuli ero, muutto ja vuoroviikkovanhemmuus. Melko pian lääkkeiden lopetuksen jälkeen aloin kärsiä rajuista psyykkisistä pms-oireista. Ne olivat hyvin samankaltaisia kuin nuo romahdukset synnytysten jälkeen, mutta tapahtuivat aina juuri ennen menkkoja, eikä ihan joka kuukausi. No tätä tuossa jonkin aikaa katseltuani päätin kesällä aloittaa e-pillerit, koska ongelmana ovat olleet myös hyvin runsaat menkat ja lyhyt kierto. Ensimmäisten pillereiden kohdalla alkoi pian jatkuvat pms-oireet, enkä jaksanut ja lopetin ne siihen. Sitten kokeiltiin toista merkkiä, jota edelleen syön. Olo lähti menemään taas huonompaan, jonka lisäksi aloin kärsiä unettomuudesta, joten aika pian aloin olla taas siinä jamassa, että en jaksa, enkä selviä arjesta lasten kanssa tässä kunnossa. Joten raahauduin lääkärille ja aloitettiin uudet mielialalääkkeet, näiden lääkkeiden ei pitäisi ruokahalua kasvattaa ja lisäksi tehon pitäisi alkaa varsin pian, kun noissa aiemmissa lääkkeissä sai odotella melko pitkään olon tasaantumista ja voimien palautumista. Uusia lääkkeitä on takana vasta kolme päivää, eikä mitään häiritseviä sivuvaikutuksia ole vielä tullut ja olokin on ollut hyvä, vaikka on normaalia, että aluksi olo saattaa huonontuakin. Tosin olen saanut olla tässä kaikessa rauhassa ja kuulostella oloani, eikä ole tarvinnut säätää lasten tahdissa. Sain eilen tempaistua itseni metsälenkille, mitä en ole jaksanut aikoihin oikein tehdä. Muutenkin olo on ihan energinen ja hyvä, sellainen toiveikas. Toiveena olisi, että noi e-pillerit nyt helpottaisivat näitä pms-oireita niin, että ei tarvitsisi noita mielialalääkkeitä popsia pitkään, mutta e-pillereitä pitäisi syödä 3kk-6kk ennen kuin tietää sopivatko ne vai ei ja auttavatko. En mielelläni söisi mielialalääkkeitä, mutta jos olo alkaa olla aivan sietämätön ilman niin kyllä niistä apua on, kun vain löytää sopivan lääkityksen. Ne ovat sinänsä samanlaisia kuin e-pillerit; se mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle ja vaan kokeilemalla selviää. Luonnollisesti alkaa turhauttaa jos kokeiluja joutuu jatkamaan ties kuin pitkään ja sitä on muu elämä ikäänkuin pausella sillä välin.

Aloitin tuossa myös katselemaan Gilmore Girlsejä. Täytyy sanoa, että olen sitä joskus yrittänyt katsoa ja ei ole ollut oikein makuuni, tykkään yleensä synkistä trillereistä, scifistä ja fantasiasta, mutta nyt tuntuu, etten kaipaa mitään synkkyyttä ja jännitystä elämääni, joten päätin antaa tuolle sarjalle uuden mahdollisuuden. Onneksi annoin, koska pari tuntia meni oikein kotoisasti kahvia juoden sarjan parissa ja aion jatkaa sarjan katsomista. Sarjassa on sekin hyvä puoli, että se on näin yh-äitinä helppo lopettaa, eikä tule pakottavaa tarvetta tuijottaa koko kautta putkeen, paitsi jos on hyvä mahdollisuus.

Tsemppitarrat.jpg

Esikoinen tulee illemmalla kotiin ja huomenna kuopus tulee luokseni ”päivähoitoon”. Meillä siis on vuoroviikkosysteemi kuopuksen kanssa, mutta halusin, että kuopus tulisi isäviikon puolessa välissä luokseni, kun isä on töissä niin ei tule niin pitkää väliä olla erossa. Tämä systeemi on toiminut oikein hyvin. Jännityksellä jään odottamaan miten nyt nämä lääkkeet auttavat jos auttavat. Tärkeintä olisi, että jaksaa näiden kahden niin rakkaan, eri ikäisen ja erilaisen pojan äitinä suht selväjärkisenä. Yksinään sitä on pidettävä huolta itse itsestään, tsempattava itse itseään ja jaksettava tietyllä tavalla enemmän. Toisaalta en kyllä parisuhteellisiakaan kadehdi, kun olen sitäkin puolta nähnyt. Ehkä suhteessa, jossa hommat toimivat kummankin mielestä suht tasapuolisesti ja hyvin ja hommat yksinkertaisesti toimivat, on helpompaa, mutta muuten parisuhde olisi vaan yksi lisärasti hoidettavien hommien listassa. Thank God I’m free! No vitsit vitsinä, mutta nyt just on ihan hyvä näin.

Uuden alku on vanhan loppu

Olen jo aikani haaveillut omasta blogista, mutta blogiviidakkoa kahlatessani eteeni on noussut monta (kuvitteellista) seinää; en osaa, ei ole aikaa, mistä kirjoittaisin, ei ketään kiinnosta… Ehkä ei, mutta siksi onkin ollut tärkeää pohtia perusteellisesti miksi haluan kirjoittaa blogia ja mistä aiheista. Olen kirjoittanut pariakin eri blogia aikana, kun blogin kirjoittelu ei ollut vielä niin yleistä kuin nykyään. Tuolloin elämääni kuului vielä koira ja kani, eikä minulla ollut lapsia, joten kirjoittelin ja kuvasin lemmikkieni toilailuja. Myös esikoistani odottaessa purin pitkää odottavan aikaa kirjoittaen odotusaiheista blogia. Olen aina kirjoittanut myös päiväkirjaa, nuorempana enemmän, nykyään valitettavasti harvemmin, koska aika, koska kännykkä ja netti ym. tekosyyt. Olen kirjoittanut, koska tykkään kirjoittamisesta, kirjoittaminen on intohimoni, ajatukseni jäsentyvät kirjoittamalla ja mieli selkeytyy. Pidän myös itseni kehittämisestä ja vain kirjoittamalla voin tulla paremmaksi.


Kuva: Stocksnap.io


Aiheita pyöritellessäni olen tullut siihen tulokseen, että järkevintä on kirjoittaa aiheista, jotka tuntuvat itselle tärkeiltä, merkityksellisiltä ja ajankohtaisilta, siten kirjoittamisesta ei tule väkisin vängerrettyä ja se antaa enemmän kuin ottaa, kuten pitäisikin. Eli minulle tärkeintä tällä hetkellä elämässä ovat lapseni ja olla heille hyvä äiti ja oma hyvinvointini, että jaksan olla hyvä äiti ja ihminen ylipäätään. Kaipaan myös kipeästi tunnetta olla jotain muutakin kuin äiti, lapsiperhearjessa kun niin helposti kadottaa sen mitä muuta on kuin vanhempi, etenkin jos on vielä kotona lapsen/lasten kanssa. Viime aikoina onkin tuntunut yhä useammin siltä, että elämässä ei muuta ole kuin räkäisten nenien pyyhkimistä, veljesten kinojen setvimistä, kadonneiden sukkien etsintää, pipien puhaltelua ja kotitöitä, kotitöitä ja vielä niitä kotitöitä. On toki normaalia lapsiperhe-elämää ja omista valinnoista käsin tähän on tultu, lapset ovat rakkaita ja elämääni en vaihtaisi, mutta havahtuminen, asioiden pohtiminen ja oman elämän olosuhteiden parantaminen pienin tai suuremmin askelin ei liene ole vielä keneltäkään kielletty.


Miksi sitten blogi? Miksi en vain kirjoittele pöytälaatikkoon omaksi ilokseni? Kyllä sitäkin yritän tehdä, mutta blogissa minua kiehtoo yhteisöllisyys ja mahdollinen vertaistuki. Se on myös nykyaikaa ja turha sitä vastaankaan on taistella, vaikka pieni vastarannan kiiski minussa silti aina asuukin. Kaikkea ei tarvitse tehdä kuten ”muut”, kuten on ”normaalia”, miten ”kuuluu” tehdä. Itse kuitenkin tällä hetkellä elän melko yksinäistä elämää, mikä sinänsä on ihan ok, en kaipaa jatkuvaa menoa ja vierailuja, mutta kaipaan kuitenkin hiukan enemmän ajatusten vaihtoa aikuisten kesken, se piristää ja tuo omaan ajatteluun uusia näkökulmia ja tässä elämäntilanteessa blogimaailma luo siihen oivat puitteet.

Innolla ja mielenkiinnolla siis katselen miten tämä trendikäs bloggailu lähtee käyntiin.

Tervetuloa blogiini!